Niitynmaan Porsas Oy
Pahnueen pikku porsaat tarvitsevat kasvaakseen maidon lisäksi myös lämpöä. Sitä saadaan karsinaan asetetusta lämpöä tuottavasta lampusta, jonka alle porsaat käpertyvät olkien päälle lepäämään. Niitynmaan Porsas Oy:n emakkosikalassa on tällaisia pikku possuja noin 4000, joten sähköntarve on huomattavaa ympäri vuoden.Niitynmaan Porsas on neljän tuottajan omistama emakkosikala, jossa tuotetaan porsaita lihasikaloille. Viimeisten kymmenen vuoden aikana globaalit markkinat ovat pakottaneet myös suomalaiset sikalat suurempiin tuotantoyksiköihin, jotta ne voisivat kilpailla eurooppalaisten sikaloiden kanssa.
Porsaita kasvattavalle sähkön suurkuluttajalle pitkäjänteinen yhteistyö sähköntoimittajan kanssa on tärkeää. Keskittämällä Oulun Sähkönmyynnin palveluihin Niitynmaan Porsas ja sen osakkaiden kotitilat ovat saaneet edullisen sähkösopimuksen. Se on erittäin tärkeää sikataloudessa, koska kilpailutilanne on ajanut alkutuotannon katteet alas.
Oulun Sähkönmyynti on sitoutunut palvelemaan yritysasiakkaitaan ja tarjoaa niille oman yhteyshenkilön sekä vankan ammattitaidon energiapalveluista. Tutun ja luotettavan kumppanin kanssa on helppo tehdä sähkönhankinnat oikeaan aikaan. Aidon kumppanuuden kautta Oulun Sähkönmyynti voi tarjota yritysasiakkailleen heidän kaipaamaansa palvelua luotettavasti ja kilpailukykyisesti.
Niitynmaan Porsas Oy
- Perustamisvuosi: 2001
- Toimiala: emakkosikala (porsaiden tuottaminen lihasikaloille)
- Sijainti: Siikajoki
- Henkilökunta / henkilöstö: 6 vakituista (pari harjoittelijaa kesällä)
- Asiakas: Atria
- Karjuja: 10
- Emakoita: 900
- Porsaita: 4000
- Toimitusjohtaja: Erkki Tokola
- Sähkönkulutus: 600 000 kWh vuodessa
Lisää aiheesta