Viimeisen kuuden kuukauden aikana sähkömarkkinoilla on nähty merkittäviä sähkön hintaan vaikuttavia muutoksia: Japanin ydinvoimaonnettomuus, useiden Euroopan maiden päätökset luopua ydinvoimasta ja vesitilanteen voimakas parantuminen. Tulevaisuutta on vaikea ennustaa, mutta varmaa on se, että hinnat tulevat heilumaan voimakkaasti myös tulevien kuuden kuukauden aikana.
Vesitilanne ja hydrobalanssi Pohjoismaissa on parantunut alkutalven -40 TWh:n vajeesta yli +7,8 TWh keskimääräisen ylittävään varastotilanteeseen. Tosin pitkäaikaisissa varastoissa on edelleen vajausta, mikä hillitsee sähkönhinnan laskua yhdessä muiden polttoaineiden hintojen yhteisvaikutuksena. Samoin Suomen alueen hintojen ajoittainen eristyminen erilliseksi hinta-alueeksi pohjolassa tuo haasteita ennustamiseen.
Lyhyt aikaväli
Lyhyellä tähtäimellä sähkön hinnassa ei ole nähtävissä suuria hinnannousupaineita, päinvastoin odotamme lähikuukausina hintojen jatkavan hienoista laskua parantuvan vesitilanteen mukana. Tyypillisesti talven tullessa sähkön hinta reagoi kysynnän kasvaessa. Saatamme jopa nähdä poikkeuksellisen kovia hintapiikkejä, jos saamme Pohjolaan taas äärimmäisen kylmän talven kuten edellisinä vuosina.
Välttääksemme erittäin kalliita hintoja suosittelemme asiakkaita tekemään kiinteähintaisen sopimuksen tai ottamaan markkinahintaiseen sopimukseen hintakaton ainakin talven piikkien varalle.
Pitkä aikaväli
Pitkällä aikavälillä sähkön hinta on valitettavasti pysynyt nousutrendissä. Ydinvoimasta luopuminen Saksassa ja muissa Euroopan maissa on luonut lisäkysyntää kalliimmille fossiilisille tuotantomuodoille. Samaan aikaan sähkön hinnannousua on hillinnyt Euroopan velkaongelmat, mikä pahimmillaan voisi heikentää teollisuuden tuotteiden kysyntää ja vähentää myös yritysten käyttämän sähkön määrää. Sähkön kulutuksen laskiessa, myös hinnan laskupotentiaali kasvaa.
Pidemmällä aikavälillä suosittelemme asiakkaitamme hajauttamaan sähkön hinnankiinnityksiä osiin. Kysy lisää mahdollisuuksista asiantuntijoiltamme!
Marko Lehto
salkunhallintapäällikkö
Paluu uutiskirjeen etusivulle